Kotiuduin viime yönä takaisin Kööpenhaminasta myöhäisellä lennolla ja paluu arkeen on tänään ollut siitä syystä jokseenkin kankea. Kööpenhaminassa vietetyt neljä lomapäivää tehtiin, nähtiin ja koettiin. Melko intensiivistä uuteen kaupunkiin tutustumista siis, eikä missään kohtaa ollut paljoa aikaa pysähtyä. Paljon valokuvia, vielä enemmän kävelyä ja ihania ruokapaikkoja. Neljässä päivässä ehtii yllättävän paljon, mutta nähtävää jäi myös seuraavaa kertaa varten.
   photo copenhagen1_zpsbugf6s5p.png

Ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa oli koko matkan ainoa aurinkoinen päivä, joten päätettiin ottaa siitä kaikki irti. Luonnollisesti suunnattiin siis ihan ensimmäisenä parhaalle näköalapaikalle! Rundetaarn eli Pyöreä torni sijaitsee keskustassa Købmagergade -kävelykadun varrella ja sen katolta on huikeat näkymät kaupungin yli. Observatioriksi rakennettu torni on siitä hauska ja erikoinen, että ylös ei tarvitse kavuta portaita vaan tornin huipulle pääsee leppoisasti spiraalimaista käytävää pitkin.

Itse olin vakuuttunut jo pelkän spiraalikäytävän kauneudesta, mutta kyllä lopulta nuo upeat maisemat tornin näköalatasanteelta veivät sittenkin voiton. Kööpenhaminan keskustan rakennukset kymmenissä eri väreissä paistatellessaan ovat todella kaunis näky varsinkin, kun vanhojen rakennusten kattoja peitti edellisenä päivänä satanut lumi ja aurinko lämmitti samanaikaisesti kasvoilla, vaikka tuuli korkealla olikin kova!

 photo copenhagen_theroundtower1_zpsntbtiedg.png

Pyöreän tornin sisäänpääsymaksu on aikuiselta 25 kruunua, mikä on todellakin sen arvoinen jo pelkästään jokaiseen ilmansuuntaan avautuvan upean näköalan takia. Samalla lipulla pääsee myös tornin planetaarioon sekä taidekahvilaan ja matkamuistomyymälään, jotka sijaitsevat tilassa joka aiemmin palveli yliopiston kirjastona. Itse torni toimii edelleen alkuperäisessä tarkoituksessaan ja onkin Euroopan vanhin toimiva observatorio.

Lisäksi tornin ontosta keskustasta löytyy yllätys, jossa pääsee testaamaan huimapäisyyttään. Ainakin jos on yhtään korkeanpaikankammoinen. Tornin ytimessä 25 metrin korkeudessa pääsee nimittäin kurkkaamaan onttoon kuiluun astumalla lasilevyn päälle. Myönnettäköön, että meinasin alkuun jänistää, mutta päätin lopulta rohkaistua ja astua lasilevyn päälle. Ihan kokonaista minuuttia siinä ei tainnut kuitenkaan ehtiä kulua, kun jo jatkoin turvallisemmalle reitille spiraalikäytävää pitkin alas ihastellen ikkunoista tulevaa auringonvaloa.

Loistava aloitus ensimmäiselle päivälle siis! Saavuttiin Kööpenhaminaan aikaisella aamulennolla eli päivään mahtui paljon muutakin kuin Pyöreän tornin näköalatasanteella maisemien ihastelu. Ajattelin kuitenkin jakaa postaukset hieman eritavalla, kuin päivän tapahtumat kerrallaan, jottei postauksista tule liian pitkiä. Loppupäivän tapahtumista siis lisää myöhemmin!

 photo copenhagen_theroundtower3_zps4funktws.png

 photo copenhagen_theroundtower2_zpsvfcwhw3d.png
Pakkaaminen, miksei se koskaan muutu helpommaksi? Kaksi yötä matkaan ja tilanne on jälleen tarkan suunnittelunkin jälkeen se, että pelkään unohtavani jotain hyvin oleellista. Tästä syystä usein huolella valitsemieni vaatteiden lisäksi matkaan lähtee muutamia ylimääräisiä juttuja – just in case.

Aika monta kertaa matkaan on tullut otettua esimerkiksi treenivaatteet, koska nehän ei lopulta vie edes niin paljoa tilaa. Mahdollisesti mukana kannetaan myös parempaa vaatetta illallisia varten koska voihan olla, että illalla tekee mieli pistää parasta päälle. Oma lukunsa on ne vaatteet joita normaalisti ei tule koskaan käytettyä, mutta jostain syystä pakatessa tulee mieleen, että juuri tätä saattaisin tarvita matkalla.

 photo carryon_luggage_zpsc1nbjgn1.png

Silloin tällöin leikittelen mielikuvalla siitä, että olisin tyylikäs pukumies, joka pakkaa bisnesmatkalle mukaan yksinkertaisesti upean pukunsa ja muutaman vaihtopaidan. Toimii joka tilanteessa paitsi tietysti niissä treeneissä. Ehkä mielikuva tilanteesta on jokseenkin turhan ruusuinen, mutta ainaakaan niiden lennolle matkustamoon vietävien nesteiden kanssa ei tarvitse loruilla entten tentten teelikamentten ja pohtia sitten onko hammastahna tärkeämpi kuin meikinpoistoaine.

En kuitenkaan sen liiemmin ole pukumies kuin pukunainenkaan, joten pakkausmetodini on jokseenkin erilainen. Tällä kertaa meinasin kuitenkin uhmata kaiken maailman äkillisiä treenimotivaatiopiikkejä ja älyttömiä pakkausideoita. Lähes poikkeuksetta treeneihin ei yksinkertaisesti jää muulta aikaa, joten ylimääräistä tavaraa nyt vaan on turha kanniskella matkassa. Ne normaalistikin käyttämättömät vaatteet olen aikaa sitten oppinut jättämään pakkaamatta ja siirtämään kirpparikasaan.

Nyt matkaan lähtee ihan minimi määrä tavaraa! Päätöksessä tosin auttaa kohteessa odottava ystävän vaatekaappi, josta varmasti on apua hädän hetkellä. Kööpenhaminan sateiseen ja tuuliseen säähän olen suunnitellut varustautuvani seuraavanlaisesti:

1 x villapaita: tunnustaudun vilukissaksi, joten tämä on oikeasti itselleni ihan välttämättömyys ja päällä varmaan vähintäänkin puolet ajasta koska ystäväni mukaan Kööpenhaminassa viime päivät on vain satanut ja tuullut.
1 x neulemekko: mukavuus edellä ja mielessä pieni optimismi ainakin yhdestä aurinkoisesta päivästä.
2 x t-paita: kerrospukeutuminen on parasta myös matkoilla, koska siten pystyy parhaiten varautumaan vaihteleviin lämpötiloihin.
1 x mustat housut: uudet Mos Moshin nahkahousut (aka. Köpispants) on tyylikkäät, mutta myös tarpeeksi mukavat vetäistä jalkaan lennolle. Lisäksi nämä on aivan super lämpimät joten Kööpenhaminan tuuli bring it on!
1 x lenkkarit: koska Kööpenhaminassa meinasin suurimmaksi osaksi siirtyä paikasta toiseen kävellen. Näppärät myös jos alle vaihtuu paikallisten lempikulkuneuvo eli polkupyörä.
1 x hame: sellainen joka päällä kehtaa mennä parempaan ravintolaan (varaus on jo tehty enkä malta odottaa perjantai-iltaa) ja rennompiin vaatteisiin yhdistämällä kuljeskella päivällä tutkimassa kaupunkia.
1 x nilkkurit: edelliseen viitaten tarvitaan myös tilanteeseen sopivat kengät ja matkaan lähtee pari siistejä nilkkureita. Kuluneet lenkkarit ei ainakaan omasta mielestäni kuulu osaksi pukeutumista hienolle illalliselle.
1 x villahuivi: tarpeeksi iso jotta sen sisälle voi kääriytyä ja tarpoa pitkin katuja Kööpenhaminan tuulta vastaan. Valtavan villahuivin alla on myös hyvä torkkua lennolla.
1 x aurinkolasit: jälleen optimismi aurinkoisista kevätpäivistä. Vaihtoehtoisesti peittämään tummia silmänalusia pitkäksi venähtäneen jazzklubi-illan jälkeen.
1 x villahattu: saattaa olla, että hattu vaihtuu vielä viimehetkellä villapipoon koska se tuuli..

Näiden lisäksi pakkaan tietysti mukaan ihan perus sukkaa, yöpaitaa yms.  ja esimerkiksi täältä löytyy valmis lista siitä, mitkä kauneudenhoitotuotteet normaalisti pakkaan matkaan. Nyt kun tuota vaatelistaa tarkastelee alkaa taas kauhistuttaa. Vaikuttaa siltä, että tavaraa on taas kertynyt yllättäen ja tekisi mieli vähän karsia. Tällaisissa tilanteissa sitä haaveilee, että olisi joskus aloittanut capsule wardrobe projektin.


Minä: "Minkälainen on fenkoli?"
Ystävä: "No se on se vähän sipulin näköinen."

Näin alkoi keskustelu, kun ystäväni oli luvannut valmistaa meille illalliseksi fenkolikeittoa. Vielä kaupan hevi-osastollakin fenkolia etsiessäni olin vähän eksyksissä ja mietin voiko niin hauskan niminen vihannes todella näyttää tylsältä sipulilta. No kyllähän se vähän näyttää, mutta paljon freshimmältä.

 photo fenkolikeitto1_zpschijvasm.png

Seuraava jännitysmomentti koettiin, kun siirryttiin keittiön puolelle valmistamaan keittoa jolloin ystäväni tokaisi kuinka tuore fenkoli tuoksuu ihanasti salmiakilta ja lisäsi heti perään "kai sä tykkäät salmiakista?". Fenkoli tosiaan tuoksui vähän salmiakilta, joka valitettavasti kuuluu omalle inhokkilistalleni. Nopealla googlettamisella selvisikin, että fenkolin aromaattinen pääaine on anetoli, jota on myös aniksessa! Tässä kohtaa kävin jo mielessäni läpi Woltin ravintolatarjontaa pahimman varalle.

En kuitenkaan joutunut turvautumaan varasuunnitelmaan, sillä fenkolikeitto maistui aivan taivaallisen hyvältä! Ei siis helpotuksekseni lainkaan salmiakilta. Pelkkä tuoksukin sen ehti jo varmistaa, ettei tässä enää mitään kotiinkuljetus sapuskaa tarvitse lähteä tilailemaan. Leffaevääksi myöhempää varten meillä sattui olemaan pöydällä odottamassa kulhollinen ruisnappeja josta nappasin yhden lusikoidakseni sillä keittoa. Oli sen verran hyvää, että ruisnapit on kulkeneet käsikädessä keiton kanssa.

Fenkolikeitto oli jo ensikokeiluna täysi napakymppi ja onkin siirtynyt helppoutensa sekä makoisuutensa takia omaankin repertuaariini. Sen lisäksi, että keitto on hyvää ja vieläpä äärimmäisen helppo valmistaa helpottaa se seuraavien päivien "mitä tänään tehtäisiin" -ruokapulmien kanssa. Harvemmin pidän uudelleen lämmitetystä ruoasta, mutta keitot ovat tässä poikkeus. Helpottaakseni kiireisiä päiviä ennen matkaan lähtöä valmistin eilen taas kattilallisen tätä keittoa. Jääpähän enemmän aikaa pakkaamiselle!

 photo fenkolikeitto3_zpsjanglioa.png

lihaliemikuutio
fenkoli
pieni sipuli
2 valkosipulia
1/2 purjo
2 pientä kesäkurpitsaa
125g koskenlaskijaa

timjamia
valkopippuria

Kiehauta 1,5 litraa vettä lihaliemikuution kanssa ja lisää pilkotut vihannekset, sipuli sekä valkosipuli kiehuvaan veteen. Anna vihannesten kiehua kunnes ne ovat kypsiä, minkä jälkeen voit kaataa osan keitinvedestä pois. Lisää koskenlaskija vihannesten joukkoon ja sekoita sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta välissä keitto timjamilla ja valkopippurilla.

 photo fenkolikeitto4_zpsyrq5utx6.png
Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram