Tämän päivän teemana on luonnollisesti 99 -vuotias Suomi ja perinteen mukaan kaikkialla maassa asettaudutaan mukavasti sohvalle ja otetaan siihen käden ulottuville sopivasti eväitä. Sitten seurataan suuremmalla jännityksellä kuin juonenkäänteitä Kauniissa ja rohkeissa. Kuka on saapunut paikalle, kenen kanssa ja mihin on pukeuduttu? Linnanjuhlien vastaanotto taitaa olla niitä ainoita kertoja, kun tv:stä napsautetaan päälle Yle eikä Netflix.

 photo bouquet1_zpsujbrhcux.png

Itselläni ei ole sen kummempia perinteitä itsenäisyyspäivänä. Kuvien sinertävä kimppu ja pari valkoisia kruunukynttilöitä yhdessä ovatkin poikkeuksellinen näky tässä taloudessa ja oikeastaan vaan sattumaa. Jouluisen sinikatajanoksan ympärille rakentuneen kimpun hankin kotiin jo edelliseksi viikonlopuksi tuomaan lisää havun tuoksua. Kimpussa näkyvä sinipiikkiputki on yksi uusista suosikeistani. Sen pehmeä sininen sävy sopii itselleni paremmin kuin voimakkaan siniset kukat – sinivalkoisista kimpuista puhumattakaan. Valkoiset kruunukynttilät taas löytyvät ruokapöydältä jo syksyn ensimmäisistä pimeistä illoista lähtien.

Illemmalla on sitten luvassa ystävien keskeistä aikaa siihen perisuomalaiseen itsenäisyyspäiväperinteeseen osallistuen. Tarkoituksena olisi siis parhaimpiinsa pynttäytyneenä seurata silmä tarkkana linnan tapahtumia, naposteltavat käden ulottuvilla ja arvosteluraati vierellä.

Ulkomailla matkustaessa olen tottunut siihen, että suomalainen otetaan vastaan kahdella eri tavalla – joko olet ujo introvertti tai maasi puolesta paasaava patriootti. Matkustelevan suomalaisen korvaan on saattanut kerran jos toisenkin päätyä näitä "kehuja" suomalaisten isänmaallisuudesta. Näin myös omalla kohdallanikin, vaikka taidan näistä kahdesta vaihtoehdosta tippua ennemmin introvertti kategoriaan.

Patrioottikortti saatetaan vetää esiin yllättävissäkin paikoissa. Esimerkiksi kerran toistaiseksi kunniastaan kruunaamaton, mutta vahvan enemmistön mielestä jäätelömaailman kuninkaaksi kuuluvan gelatomaan jäsen kysäisi omaksi vahingokseen millaista suomalainen jäätelö on. Annettiin ymmärtää, että meillä on kuitenkin totuttu kylmään ja jäähän. Vastaukseni alkoi hieman liian perinpohjaisesti suomalaisten maitotuotteiden laajasta skaalasta. Pian kysyjä olikin jo sitä mieltä, että tässä on nyt taas yksi niistä. Olisi ilmeisesti kuulunut vastata, ettei ainakaan parempaa kuin Italiassa.

Totuus kuitenkin on, että meillä jäätelö on oikeasti ihan hemmetin hyvää! Harmi että pääsin juuri ja juuri siihen asti, eikä täyttä varmuutta syntynyt siitä rekisteröikö kysyjä lopun vastauksestani ollessaan jo tuohtunut oman gelatonsa puolesta. Täällä meillä on myös paljon muuta hyvää, joten kannattaa siirtyä keskustelussa jäätelöstä niihin muihin aiheisiin. Väittelyä suomalaisen gelaton paremmuudesta tuskin tulet voittamaan ja rehellisesti sanottuna kukaan meistä ei varmaankaan tahdo sellaista edes aloittaa. Kyllä täälläkin kumarretaan gelateriaa kohden vaikka tiedostetaan samalla se oman maan laatu. Isänmaanystävän leiman uhallakin aion kuitenkin jatkaa mielummin linjaa, jossa tuon ulkomailla esille niitä hyviä puolia kotimaastani. Ne ei niin positiiviset kun on kuultu jo varmasti.

 photo bouquet3_zpsxflnh7hp.png

 photo bouquet2_zps94lofavu.png
Lukeminen – yksi parhaista asioista mitä pimeinä talvi-iltoina voi tehdä. Kun yhtälöön lisätään vielä viltti ja kupillinen lämmintä teetä niin ollaan aika lähellä täydellistä joulukuista iltaa. Espanjassa asuessani yksi parhaista asioista tunnin suuntaansa kestävässä koulumatkassa oli lukea kirjaa koko junamatka. Kaksi kokonaista tuntia päivässä, jolloin ei yksinkertaisesti ole mitään muuta mitä voisi tehdä. Barcelonan junissa kun ei käynyt mielen vieressäkään kaivaa esiin läppäriä ja alkaa tekemään koulutehtäviä.

 photo miakankimaki_zpssxtkq85p.png

Nyt Helsingissä asuessa työmatkat taittuvat näppärästi kävellen, mutta kirja kulkee edelleen mukana töissäkin. Toisinaan jaksan kaivaa sen esiin lyhyen kolmenkymmenen minuutin mittaisen lounastaukoni ajaksi samalla mutustellen eväitä, mutta liian usein lounastauko kuluu puhelinta selatessa. Miksi? Valehtelematta olo on huomattavasti parempi, kun sen lyhyen ajan antaa puhelimen vain olla ja keskittyy ihan muuhun.

Mainitsinkin viimeksi kirjastosta lähteneen mukaan vino pino self help kirjoja, mutta mukaan lähti jotain muutakin. Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin yllätti todenteolla, vaikka lähtökohtaisesti kyllä luotankin Eevan kirjasuosituksiin. Ja nyt kun palasin lukemaan Eevan tekstin kirjasta tajusin, että tämä kirja on pyörinyt lukulistallani lähes kaksi kokonaista vuotta. Mihin tämä aika oikein on mennyt ja miksen ole saanut aikaiseksi lukea tätä kirjaa aikaisemmin?

Kirjan rakenne, joka on sekoitus matka- ja tietokirjaa sekä päiväkirjaa ja listoja, tuntuu alkuun vieraalta, mutta lopulta juuri se ihastuttaa kirjassa. Rakenne luo tarvittavaa keveyttä muutoin analyyttiselle otteelle kirjassa, jossa suuri painopiste on vieraan kulttuurin kuvaamisessa. Ei tuntunut lainkaan yhtä puuduttavalta kuin muinoin lukion historiantunneilla vaan taisinpa juuri ihastua Japaniin. Todella palavasti. Shonagon & Kankimäki – en tiennyt, että joku muukin voi tehdä ja rakastaa yhtä paljon listoja. Listataanpa:

Kirjat jotka lisäsin Helmet muistilistalleni luettuani Kankimäen esikoisteoksen:
- Sei Shonagonin Tyynynaluskirja
- Murasaki Shikibun Genjin tarina
- Yoshida Kenkon Joutilaan mietteitä
- Ruth L. Ozekin Lihan oppivuosi

Houkuttelevia asioita
- hyppy tuntemattomaan

Asioita jotka ovat takuuvarmasti vielä upeampia kuin osaan kuvitellakaan
- hanami

Bucket list lisäys
- Matkusta Kiotoon toteamaan edellinen väite todeksi ja käytä mahdollisesti tätä kirjaa matkaoppaana

Googleta
- Löytyykö mistään kuvaa Kankimäestä yllään Heian kauden 12 kerroksinen kimono?

Mainittakoon vielä se, että ainakin allekirjoittanutta tämä kirja auttoi. Aivan eri tavalla kuin yksikään lukemistani self help kirjoista. Omatkin haaveet saavat lisää tuulta purjeisiinsa, kun lukee muiden rohkeista valinnoista samalla onnellisena toisten puolesta, mutta tuntien pienen piston sydämessä kun on jumahtanut oravanpyörään. Onneksi kirjat, varsinkin näin mahtavat, vievät hetkellisesti upeisiin mielikuvitusmaisemiin.
Muistan vieläkin hyvin sen tunteen, kun ensimmäistä kertaa lähdin yksin lentokoneella matkaan. Jännitystä oli ilmassa erityisesti vanhempieni puolelta ja perhosia vatsassa ehkä vähän itselläkin. Nuorena ja itsevarmana sitä kuitenkin löytyi vahvaa luottoa, että kaikki kuitenkin sujuu niinkuin pitääkin. Matkaan lähdin vähän naivin tietämättömänä ja sen kummemmin stressaamatta.

 photo australia_rainforest_zps8pd4rwio.png

Olin valmistunut juuri saman vuoden keväänä ylioppilaaksi, välivuosi koulusta oli edessä ja kesätyönä aloitettua ravintolatyöntekijän pestiä oli jatkettu syksyn tullen toistaiseksi voimassa olevaksi. Takataskussa kuitenkin poltteli ylioppilaslahjaksi saatu Australian matka. Jos ei nyt niin milloin?

Pian päätöksen jälkeen odottelinkin jo matkalippu kourassa lähtöä. Päätös tapahtui tuon ikäiselle tyypillisesti päivässä, mutta eipä sitä ei ole tarvinnut koskaan katua – päinvastoin!

Luvassa oli kolme kokonaista kuukautta maailman toisella puolella. Niin kaukana kotoa en ollut koskaan käynyt saati ollut poissa muutamia viikkoja pidempiä jaksoja lukuun ottamatta. Kaikki kävi todella kivuttomasti niin työn kuin matkan suunnittelun puolesta. Nuoriin matkusteleviin työntekijöihin tottunut työnantaja myönsi vapaan silmää räpäyttämättä, hyvän hintaiset lentoliput sopivana ajankohtana löytyivät seuraavan parin viikon aikana ja paikka kielikurssille heti seuraavaksi. Toisaalta lähdöstä teki helpon myös se, että tiesin etten lähde niin sanotusti tyhjän päälle vaan vastassa odotti äidin sisko perheineen. Vaikeinta tuolloin taisi olla kavereiden jättäminen niinkin pitkäksi aikaa kun kolme kuukautta ja tätä piti tietysti erikseen surra läksiäisten muodossa.

 photo australia_flower_zpsxxk1uvey.png

Lopulta kolme kuukautta muuttui puoleksi vuodeksi ja pienen ihmisen haaveet todeksi samalla kun Australian keskikesä muuttui syksyn sadekaudeksi. Vaikka perheen kanssa oltiin matkusteltu jonkin verran Euroopassa oli tämä kuitenkin jotain ihan muuta ja uutta. Tästä matkasta alkoi virallisesti toistaiseksi loputon matkakuumeeni – wanderlust ja fernweh. Matka ja siitä seuranneet asiat sekä tapahtumat määrittelevät edelleen vahvimmin sen keneksi olen tullut ja mihin elämässä tähtään.

Kaikille matkaan lähtö ei tietenkään ole mahdollista tai tapahdu yhtä helposti. Kannustan kuitenkin jokaista siitä haaveilevaa kokeilemaan. Ilahduinkin melkein liikutukseen asti, kun kuukausi takaperin huomasin erään edellisessä työpaikassani ohjauksessani olleen harjoittelijan lähteneen toteuttamaan haavettaan maailmalle kaikista alunperin luettelemistaan esteistä huolimatta. Where there is a will there is a way. Voin melkein vannoa, että et tule katumaan!

 photo australia_rainforest3_zpskhrhhfho.png
Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram