Karpathos
© Carmine Urciuoli

Edellisestä reissusta ei ehtinyt vierähtää pitkään kun kuvioihin tuli jo seuraava suunnitelma, joka vihdoin varmistui viime sunnuntaina. Tällä kertaa suuntana suurkaupungin sykkeen sijasta ainakin itselleni tuntematon Karpathoksen saari, paljon tunnetumpien Kreetan ja Rodoksen saarien välissä. Majoitumme Pigadiassa, joka on saaren pääkaupunki ja suurin alue - kamalan paljoa muuta en kohteestamme vielä oikeastaan tiedäkään. Saaresta ei löydy suurta määrää tietoa, mutta kaiken vähäisenkin löytämäni tiedon jälkeen odotan Karpathokselta rauhallista menoa, idyllisiä pikku kyliä kapeine kujineen ja luonnonkauniita kivirantoja. Erityisesti Olympoksen kaupungin sanotaan olevan kiehtova vierailukohde, jossa aika tuntuisi olevan pysähtynyt 900-luvulle. Nähtäväksi jää - toivottavasti pääsemme käymään kylässä!

Tarkoituksena olisi edellisen loman intensiivisen tahdin vastapainoksi tällä kertaa ottaa rennosti lähes kyllästymiseen asti ja siihen saaren luvataan olevan omiaan. Matkustamme saarelle hieman sesongin ulkopuolella toukokuun puolessa välissä, joten vältymme suurimmilta turistimassoilta. Tämä tarkoittaa toki myös sitä, että lämpöasteet Karpathoksella ei vielä ole huipussaan, mutta toivotaan, että saadaan nauttia auringonpaisteesta ja lämpimästä jo tuolloin. Jos ei säästä niin ainakin herkullisesta kreikkalaisesta ruoasta.

In about two weeks it's time to head out to new adventure again. This happened sooner than I dared to expect. The next adventure will take place on the Greek island of Karpathos. Way less known than for example it's fellow friends Crete and Rhodes so I'm not entirely sure what awaits us there other than beautiful nature, tiny villages, great food and pretty pebble beaches. Hopefully perfect relaxation!
 photo _MG_8953_zpsxyohvfuv.png

Uusi lempisalaattini! Tämä löytyy lautaselta lähes aina kun iskee kaipuu hieman ruokaisampaan salaattiin. Tai no jos ihan totuudenmukaisia ollaan niin nykyään aina kun teen salaattia. Avokadon suurkuluttajana ei liene yllätys, että sitä löytyy tästäkin salaatista. Mozzarella taas tuo salaattiin sopivasti lisää ruokaisuutta ja sopii niin ihanasti yhteen aurinkokuivatuntomaatin kanssa. Salaatin taika onkin juuri aurinkokuivatuissatomaateissa joista en meinaa saada tarpeekseni. Niitä tekee mieli nytkin! Toisinaan teen salaattiin vielä pestolla maustetun kastikkeen ja lisään muutaman kapriksen, joista salaatti saa vielä mukavasti lisämakua.

Ruokavalion keventämis projoktei ei ole alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, kun viikonloppu tuli herkuteltua pizzalla ja kakuilla. Tälle viikolle olen suunnitellut kokeilevani muutamaa parsareseptiä, sillä nythän on parsakausi ja olen löytänyt jo muutaman kiinnostavan reseptin joita en ole aiemmin koittanut!

 photo _MG_8974_zpsjlzbtyur.png

I'm crazy for sundried tomatoes and this is what one would find from my plate when I'm having salad for dinner. It's so very delicious! Add some capers and pesto in the dressing and voilá! This week I'm trying out some new asparagus recipes since they're in season at the moment!
 photo _MG_8920_zps43zkmskz.png

Berliinin Flohmarkt im Mauerpark kirpparilta matkamuistoksi ostamani sormus sai astetta dramaattisemman taustan, kun en voinut vastustaa kiusausta kuvata uutta ruusukullansävyistä sormustani kukka-asetelman korallinpunaiseen ruusuun aseteltuna. Asusteissa pitkään valloillaan ollut trendi eri metallinsävyistä ei juurikaan ole ottanut tuulta alleen omia hankintojani pohtiessani, vaikka aikoinaan yllätykseksi jopa itselleni valitsinkin Daniel Wellingtonin kellon ruusukullansävyisenä. Kelloa hankkiessani oli tietysti ajatuksena etsiä muutama tarkoin valikoitu asuste kellon kaveriksi, mutta niin vain ehti lähes kolme vuotta vierähtää ja vasta nyt on toinen kappale ruusukultaiseen kokoelmaani löytynyt.

Hitaasti mutta varmasti edeten olen tullut hankintani jälkeen siihen tulokseen, että ainakin tämän trendin kohdalla itselleni vähemmän on enemmän. Vaikka sävy sopiikin kauniisti vaaleaa ihoani vasten en usko sen tulleen valloittamaan hopeisten korujeni paikkaa. Metallinsävyjähän sopii toki myös sekoittaa keskenään, mutten koe itse onnistuvani tässä kovinkaan hyvin asusteiden kanssa. Wellingtonin kellon kanssa tosin en jaksa olla niin tarkka. Muita ruusukullansävyisiä koruja kun ei paria viikkoa aiemmin ollut ollenkaan. Voisin harkita vielä jonkin siron rannekorun hankkimista täydentämään kokonaisuutta!

 photo _MG_8943_zpsluo5edej.png

Rose gold and roses for everyones Friday!
Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram