Tallinnan ravintolaskene on vertaansa vailla ja uudistuu hurjaa vauhtia. Uusia paikkoja onkin aina kiva testailla ja varsinkin Itämeren toisella puolen sillä hinta laatusuhde Tallinnan puolella on enemmän kuin kohdallaan. Useimmissa tapauksissa rahoilleen saa jopa enemmän vastinetta kuin uskaltaa toivoa tai odottaa. Tavaksi onkin nyt muodostunut joka kerta tehdä pöytävaraus myöhäiselle lounaalle uuteen ravintolaan ja syödä pidemmän kaavan kautta. Alla siis kolme uutta ravintolasuositusta Tallinnan puolelta!

 photo tallinna_vaike1_zps8urzxrks.png


Salt

Viime joulun tienoilla tehdyllä reissulla Tallinnaan suunnattiin ystävien kanssa herkuttelemaan Saltiin. Ravintola sijaitsee hieman syrjässä keskustasta, mutta siitä huolimatta paikka on niin suosittu, että pöytävaraus on ehdoton. Kerrostalon kivijalassa sijaitseva pieni Salt on äärimmäisen sympaattinen ja tunnelma ravintolassa on kotoisan rento. Meidän neljän hengen porukka söi kokeillen kaikkea - alkupalat, pääruoat ja jälkkärit. Ruokailun ohella en kuullut sanaakaan valitusta, pelkkiä ylistyssanoja. Kaiken kruunasi tietysti aivan mielettömän mukava palvelu. Valehtelematta yksi parhaista ravintolakokemuksistani ikinä!

Vase 14, Tallinna


Von Krahli Aed

Uusimpana kokeiluna testattiin juuri toukokuun Mondossakin suositeltu Von Krahli Aed. Kaikki ravintolassa tarjottavat annokset ovat lähtökohtaisesti kasvisannoksia joihin voi lisäksi valita jonkin lihan. Omani otin ilman lihaa, sillä mielestäni usein ravintoloissa juuri ne kasvisannokset ovat yllättäen kaikkein maukkaimpia ja niin tälläkin kertaa. Upeat herkulliset taideteoksen omaiset annokset saivat kyllä vatsan täyteen ja hymy huulilla säilyi loppulaskunkin saavuttua.

Rataskaevu 8, Tallinna


Väike Rataskaevu 16

Tämän ravintolan "isosisko" Rataskaevu 16, jota meille oli suositeltu, sijaitsee ihan kulman takana. Ei kuitenkaan saatu pöytää enää tuohon kovin suosittuun ravintolaan, mutta onneksi meille tarjottiin vaihtoehdoksi pöytää uudemmasta ja pienemmästä Väike Rataskaevu 16:sta. Ruoka täällä ei kaiken sen kuulemani hypetyksen jälkeen vakuuttanut ihan niin vahvasti kuin odotin vaikkakin kaikki ruoka oli tietysti hyvää. Oli kuitenkin ilo kokea tämä ravintola sillä tilana ja sisustukseltaan Väike on todella piristävän persoonallinen.

Niguliste 6, Tallinna


Viime kerralla otin kuvia ihanasta Von Krahli Aed ravintolasta ja sen upeista annoksista, mutta onnistuin kadottamaan kaikki kuvat jotenkin mystisesti. En kuitenkaan halunnut lykätä näiden ravintoloiden suosittelua, sillä tiedän, että moni matkustaa Tallinnaan näin kesän aikana. Siitä syystä kuvituksena toimii nyt pelkästään kuvat Väikestä.

Myös Tallinnan pitkäaikainen ravintolasuosikkini Sfäär toimii edelleen!

 photo tallinna_vaike2_zpsljxdfeuk.png


 photo tallinna_vaike3_zpsjza3pcdk.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram