Alkuvuosi on tullut kuin vahingossa omistettua terveellisemmille elämäntavoille. Niinhän se usein on, että kun onnistuu korjaamaan yhden kohdan alkaa tämä heijastua myös muualla elämässä. Nyt vasta alan ymmärtää muiden tekemiä uudenvuodenlupauksia, vaikka edelleen olenkin sitä mieltä, että mikä tahansa hetki on ihan yhtä hyvä aloittaa muutos.

 photo ricecake1_zpsxnu7q3sl.png

Kuntosalin kehonhuollon tunnit on tulleet todella tarpeeseen ja itsestään parempaa huolta pitäminen on alkanut heijastua myös valitsemani ravinnon puolelle enemmän. Suhteellisen terveellistä ruokavaliota olen noudattanut aiemminkin, mutta lopulta reseptit ja välipalat toistivat itseään päivästä toiseen. Tahtia hidastamalla ja itselle aikaa ottamalla olen löytänyt ihan uudenlaisen motivaation uusien reseptien etsimiseen ja kokeiluun. Myös ravintoarvot ovat alkaneet kiinnostaa ihan uudella tavalla.

Monipuolisemmalla ruokavaliolla on ollut selkeä piristävä vaikutus ja tuntuu palkitsevalta, kun voi viikon päätteeksi todeta, ettei ole tullut sortuneeksi niihin epäterveellisiin välipaloihin. Harmikseni ruisleipää en ole pystynyt syömään kohta kokonaiseen vuoteen sen aiheuttaman närästyksen vuoksi ja vaikka vehnä- ja kauraleipä kyllä maistuu päätin vihdoin kokeilla jotain terveellisempää.

Aina kammoksumani riisikakkupaketti päätyi lopulta ostoskorin kautta kotiin kokeiluun ja täytyy myöntää, ettei vielä varmaan viisi ensimmäistäkään kertaa vakuuttanut. Lopulta hyvä tasapaino kuitenkin löytyi, eikä riisikakku enää maistunut pelkältä pahvilta. Maukkain makuyhdistelmä syntyy, kun lisää riisikakun päälle ohuen kerroksen maustamatonta tuorejuustoa ja avokadoa. Päälle voi ripottella hieman seesaminsiemeniä, sekä pippuria ja sormisuolaa makua tuomaan. Tähän välipalaan olen tykästynyt niin paljon, että tällä tekee mieli välillä ihan herkutella!

 photo ricecake2_zpsyjuelra2.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram