Jouluaattoon on enää kolme yötä ja vielä olisi vaikka mitä tehtävää ennen kuin voi heittää hetkeksi vapaalle ja rentoutua. Ohjelmassa olisi kaiken tylsän pakollisen lisäksi ainakin yhden piparkakkutalon valmistaminen ja vielä pitäisi neuloa pari villasukkia lahjaksi. Näyttäisi siltä, että näitä juttuja tulen tekemään vielä aattoaamuna, sillä kaikki aika on nyt todella kortilla.

 photo klosters1_zpshgb7zv9o.png

Viime viikonlopun sain kuitenkin viettää kiireettömästi jouluisesta Tallinnasta nauttien – täydellinen joulukaupunki, josta fiiliksiä jaan varmasti lisää myöhemmin. Vanhankaupungin kauneus se ei vaan koskaan lakkaa ihastuttamasta ja tällä kertaa olikin erityisen haikeaa ottaa suunta kohti satamaa ja palata kotiin. Mielessä kyllä kävi, että olisi ihanaa jäädä ja viettää joulu Tallinnassa. Tämän vuoden joulupyhät vietän kuitenkin siihen tuttuun tapaan vanhempien luona lapsuudenkodissa.

Ihan taattua aivot narikkaan rentoutumista luvassa siis ja kieltämättä sitä kaipaan juuri nyt eniten. Tänä vuonna kuitenkin tuntuisi, että sosiaalinen media täyttyy vähitellen lentokentältä lähetetyistä lähtöterveisistä. Trendi joulusta ulkomailla tuntuisi olevan vahvasti kasvava, eikä matkaan lähdetä enää pelkästään perheen kesken vaan pariskuntina, ystäväporukalla ja jopa yksin. Kohteena on ollut poikkeuksetta jokin lämmin ja aurinkoinen paikka.

Tämän vuoden jouluvapaani rajoittuvat tasan tulevaan viikonloppuun ja sitä seuraavaan Tapaninpäivään maanantaina. Mitään varsinaista talvilomaa ei siis ole tiedossa, mistä syystä matkakin jäi miettimättä ja vasta nyt tajusin, että olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen ihan tuossa Itämeren toisella puolen Tallinnassa.

Kaiken kiireen keskeltä tähän matkabuumiin kuin yöstä heränneenä olen alkanut jo miettiä tulevan vuoden joulunviettoa. Joulun viettäminen kotona kun ei varsinaisesti tunnu itselleni tärkeältä vaikka siihen liittyykin monia kivoja perinteitä. Ihan yhtä tärkeää on kuitenkin uusien perinteiden tekeminen, sellaisten jotka sopivat paremmin tämänhetkiseen elämään. Muutaman joulun ulkomailla viettäneenä olen myös vahvasti niiden puolesta ja kirjoittelinkin asiasta omia ajatuksiani jo aiemmin täällä.

Seuraavaan talveen mahtuu sitten jo talvilomakin eli matkakohdetta voi ainakin alkaa miettimään. Omissa haaveissa on jo pidemmän aikaa ollut joulu New Yorkissa kauniissa hotellissa kaupungin tuhansia jouluvaloja ihastellen. Toinen vahva vaihtoehto on tietysti monen muun suomalaisen tapaan lähteä keräämään d-vitamiinia ja nauttimaan lämmöstä. Koska mielikuvien upeimmat hotellit tuskin ovat vielä ihan ensi joulunakaan saavutettavissa ja sen aurinkoisen kohteen valinta vielä täysin hakusessa ajattelin kysyä teiltä vinkkejä. Mitkä ovat parhaat kohteet matkustaa joulunpyhinä ja miten vietät joulun tänä vuonna?

Kuvat joululta Klostersista, Sveitsi 2010.

 photo klosters3_zps3hh715r0.png

 photo klosters2_zpsopl8jioy.png

 photo klosters4_zpshkx3jour.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram