photo 050115_zpsffb81b43.jpg

Vuosi 2015 on pyörähtänyt käyntiin, mikä tarkoittaa monien kohdalla erilaisten lupausten tekemistä. Itse en yleensä ole kuulunut tähän joukkoon vaan asetan itselleni erilaisia tavoitteita pitkin vuotta. Vuosi 2015 sai kuitenkin jostain syystä miettimään, miten parantaisin omaa elämänlaatuani ja millaisia tavoitteita uudelle vuodelle haluaisin asettaa. Tässäpä siis omat lupaukseni joita olen lähtenyt jo määrätietoisesti toteuttamaan:

Lue enemmän
Tämä on tärkeä. Nautin ihan suunnattomasti lukemisesta, mutta stoppi tulee vastaan kun luettavana on kirja, joka ei voisi sitten vähempääkään kiinnostaa. Siispä: jätä huonot kirjat lukematta! Tähän voi olla vaikea oppia, mutta katsotaan kuinka käy.

Parempi ruokavalio
Jatka syksyllä aloittamaasi parempaa ruokavaliota ja koita tehdä siihen vielä muutamia parannuksia. Tämän uskon toteutuvan aika mukavasti, sillä olo terveellisemmällä ruokavaliolla on niin paljon parempi. Ihan kamalasti en tuosta lipsunut joulunakaan, mutta uuden vuoden aatto oli melkoinen floppi ja sen kyllä tuntee.

Valokuvaus
Ota enemmän (parempia) kuvia. Innoissani olin lähdössä kuvailemaan vain huomatakseni, että kameran muistikortti ei olekaan kamerassa vaan toisessa kamerassa, joka on kaverin luona. Loistava startti?

Matkusta
Tätä kohtaa ei varmaankaan tarvitse avata sen enempää? Kotimaassa, ulkomailla, missä tahansa! Tietysti mieluiten itselleni uusissa paikoissa.


My new years resolutions:

1. Read more and leave the crappy books you don't like unread.
2. Keep up the healthier diet and improve it even more!

3. Take more (better) pictures.
4. Travel -need I say more?
 photo IMG_1838_zps7a92fb43.jpg

Lunta saatiin odottaa ja pitkään, mutta lopulta sitä onneksi tuli juuri sopivasti jouluksi. Mikään ei ole kauniimpaa, kuin lumisen talven auringonlaskun värit! Olipas virkistävää viettää taas muutama päivä vapaalla niin, että pääsi pitkästä aikaa nauttimaan auringonpaisteestakin. Kuva tiivistää hyvin tämän talven kauneimman hetken! Seuraavaksi olisikin vuorossa sitten uuden vuoden juhlintaa!
 photo _MG_4762_zpsbd305c4a.jpg

.. a Christmas tree!

Pienestä asti olen pitänyt joulussa kaikista eniten joulukuusesta. Sen tuoksusta, valoista ja koristelusta. Ja tietysti siitä miten ollessani pieni kävimme yhdessä isän kanssa valitsemassa kuusen omasta metsästä. Vain paras kelpasi. Tarkoittaen, että lähes kaikki kuuset oli nähtävä, jotta voitiin varmistua joulukuuseksi valitun kuusen ylivoimainen paremmuus -tuuheus, pituus ja latvan täydellinen muoto.

Pienen pienen yksiön valmiiksi täysiin nurkkiin saadaan mahtumaan pieni hieman yli metrin korkuinen kuusi yllättävän näppärästi. Se täyttää juuri sopivasti kolon television ja jääkaapin välillä. Sen esteettisen ympäristön vuoksi kuusesta ei ole, eikä tule laajempaa kuvaa, vaikka se onkin ihan mielettömän söpö näky muuten. Koska kuusen ostopäätös tapahtui spontaanisti Jumbon parkkihallissa ei kuuseen ollut valmiina koristeita. Kuusenjalkakin käytiin ostamassa vasta itse kuusen jälkeen. Koristeet saa kuitenkin väsättyä helposti itse vaikka rautalangasta ja viinipullojen sekä kuohuviinipullojen korkeista. Ne saa varmasti jäädä, vaikka jostain vielä vastaan tulisikin jouluisemmat koristeet. Juluvalot sentään löytyi valmiina kaapin nurkasta.

Bought a Christmas tree totally spontaneously. The wine cork decoration is a self made version since there was no intention to get a Christmas tree in the first place. They turned out so nice that they may actually stay even if I manage to find something else to decorate the tree as well. Kinda dreaming of these Christmas mobiles by Skultuna..

 photo _MG_4766_zps67366a87.jpg
Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram