Viime viikonloppu turistioppaana ranskalaisille ystävilleni ei olisi voinut mennä paremmin! Saatiin kahden päivän ajan nauttia aivan mielettömän upeista säistä. Maanantaina sitten koettiinkin vähän erilainen Helsinki sateen keskellä, mutta olipahan loistava syy käydä vielä viimeisen kerran kaupoilla. Viikonloppu Helsingin mielenkiintoisimpia paikkoja kierrellen oli ihana irtiotto arjesta myös itselle ja tuntuukin ihan kuin olisi ollut minilomalla. Paljon ehdittiin nähdä kolmessa päivässä, mutta paljon jäi vielä seuraavaan kertaan. Esimerkiksi saunominen ja karaoke jäivät tällä kertaa kokematta muiden juttujen kiilatessa näiden edelle. Toivottavasti saan siis ystävät pian uudelleen kylään niin päästään jatkamaan Suomikierrosta!

 photo E32896D8-CA3F-4EC5-B80B-EE47AFE05272_zps3bdpxug5.jpg

Tällä kertaa vieraiden toiveesta kartoitettiin Helsingin sisustuskauppoja, kurkattiin kirkkoihin, fiilisteltiin kaupungin tunnelmaa katufestareilla ja käytiin tietysti Suomenlinnassa! Unohtamatta tietenkään herkullisia lounaita ja illallisia. Niistä Helsinki saikin vierailta suureksi ilokseni täydet pisteet, sillä sopivan paikan valinta tuotti alkuun jonkin verran päänvaivaa. Lopulta ihania skandinaavista ruokaa tarjoilevia paikkoja löytyi useampikin ja kertaakaan ei jouduttu pettymään!

Erityisesti näistä kolmesta asiasta Helsinki sai kiitosta:

- Kaupunki on mukavan hiljainen ja rauhallinen Pariisilaisen näkökulmasta.
- Kauniit kesäpäivät huipentuvat iltaisin upeisiin auringonlaskuihin ja valoisiin öihin.
- Ravintoloiden tasokas tarjonta yllätti ja lisäksi Helsingissä saa äärimmäisen hyvää ja ystävällistä palvelua!

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram