Matkalle lähtiessä nappaan puhelimen asetuksista netin pois päältä jo lähtöportilla tai viimeistään kun olen ehtinyt omalle paikalle lentokoneeseen. Ylimääräiset dataroaming maksut ja korkeammat tiedonsiirtomaksut eivät houkuttele tätä matkustajaa. Useimmissa kohteissa majoituksissa ja ravintoloissa on omiin käyttötarkoituksiini varsin toimiva langatonyhteys ja lopun aikaa matkasta on oikeastaan aika vapauttavaa olla ainakin hetken aikaa poissa linjoilta.

Totuuden nimissä netti ja puhelin kuitenkin helpottavat matkantekoa sekä suunnittelua siinä määrin, että yhteys langattomaan muodostetaan kahvilassa jo ennen kuin tilaus on ehtinyt saapua pöytään. Matkoilla turvaudunkin muutamiin tärkeisiin puhelimeen ladattaviin applikaatioihin välillä jopa enemmän kuin matkaoppaisiin. Alla omat suosikkini matkoille!

 photo travelapps1_zps9yj4ac1b.png

TripAdvisor

Mielenkiintoisia ravintoloita ja herkullisimpia makuelämyksiä tarjoavia kahviloita etsiessä luotan TripAdvisoriin, jota käytän niin ulkomailla kuin Suomessakin. TripAdvisorista kurkkaan muiden jättämät viimeisimmät arvostelut ja kuvia ravintolan annoksista sekä miljööstä. Itselleni myös inspiroiva sisustus on tärkeässä osassa, mutta loppupeleissä muuten varsin mielenkiintoinen paikka saattaa jäädä kokeilematta jo muutamankin huonon arvostelun vuoksi. TripAdvisorin applikaation voi ladata ilmaiseksi puhelimeen.


XE Currency

Euroopassa reissatessa niin monessa massa on jo yhteinen valuutta, että välillä unohtuu lähes täysin edes miettiä, että kohteessa voikin olla käytössä eri valuutta. Viimeksi Kööpenhaminaan matkatessa tälle XE Currency valuuttamuunnin applikaatiolle olisi kuitenkin ollut tarvetta, kun tanskankruunujen muuntaminen euroiksi kävi laiskuuttaan ruotsinkruunujen kaavalla. Suurilta vahingoilta toki vältyttiin, mutta jonkin muun valuutan kohdalla muuntaminen voi olla vielä vaikeampaa. XE Currency tarjoaa puhelimeen ilmaisen applikaation ja toimii myös ilman verkkoa kunhan muistat valita valmiiksi tarvitsemasi valuutat.


Here WeGo

Entiseltä nimeltään Here Maps on uudistanut käyttöliittymää ja vaihtanut samalla nimekseen Here WeGo. Sovelluksesta löydät helposti reittiohjeet kaikille eri liikkumistavoille. Here WeGo:ssa parasta matkustajan näkökulmasta on, että kartat toimivat myös offline-tilassa, joten navigointi paikasta toiseen onnistuu myös ilman datayhteyttä.


+ Duolingo

Bonuksena listalla yksi hauskimmista tavoista opetella vierasta kieltä! Olin jossain vaiheessa aivan koukussa tähän Duolingon applikaatioon. Kohdemaassa tästä ei varsinaisesti ole apua vaikean sanan sattuessa eteen (Google Translate on yleisimmin käyttämäni kääntäjä vaikkei olekaan se paras), mutta tämän sovelluksen avulla on hauska opetella hieman sanastoa ja kielen rakennetta ennen matkaa!


Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram