Olen ollut Milanossa aiemmin kahdesti, mutta vasta nyt kaupunki pääsi avautumaan itselleni niin, että innostuin siitä aivan uudella tavalla. Aiemmin pidin kaupunkia etäisenä ja melko rumanakin. Nyt Milano näytti kuitenkin aivan uusia puolia itsestään ja ihastuin niin, että matka kaupunkiin designviikon ulkopuolellakin alkoi kiinnostaa!

 photo milan_duomo2_zpsi7mpizhy.png

Niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo ja ainakin Milanoon tutustumisen kanssa omalla kohdalla se pitää hyvin paikkansa! Vasta nyt löysin kaupungista ne paikat, jotka kiehtoivat ja joissa viihdyin. Monta mielenkiintoista paikkaa jäi vielä näkemättäkin, joten uusinta reissu Milanoon on aivan ehdoton ja toivonkin tietysti, että ensi keväänä nähdään taas designviikon merkeissä.

Tälläkin kertaa kuten aiemmillakin kerroilla Milanossa oli aivan mielettömän upea aurinkoinen sää ja pääsimme nauttimaan kunnon lämpimistä kevätkeleistä. Kun taivas on sininen, ympäriltä kuuluu linnunlaulua ja puut ja pensaat kukassaan on vaikea olla hymyilemättä. Yksi huono puoli tässä oli – Milanon sää sai nimittäin toivomaan kevään saapumista vihdoin tänne Suomenkin puolelle. Toivottavasti takatalven viimeinenkin näyttäytyminen olisi nyt tässä ja päästäisiin nauttimaan aurinkoisesta vapusta!

 photo milan6_zpsyyk0sk3i.png

 photo milan5_zpswpio1txz.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram