photo olympusvscanon_zpsa1crmwug.png

1 / 2

Jo jonkin aikaa olen kypsytellyt mielessäni ideaa uuden kameran hankkimisesta. Onhan edellinen jo paria hassua vuotta vajaa kymmenen vuotias. Paljon on ehditty nähdä kameran linssin kautta noina vuosina ja roikottaa kameraa matkassa ties missä. Uhkarohkeasti vein sen mukanani jopa Whitehaven Beachille vaikka oppaamme varoitteli rannan hiekan olevan niin hienojakoista, että voisi helposti kameran kolosiin päästessään hajottaa sen kokonaan. Kamera oli tuolloin vielä upouusi joten vahinkoja ei päässyt tapahtumaan kun varjelin sitä kuin kukkaa kämmenellä. Nyt kamera on jo hieman elämää nähnyt ja reissussa rähjääntynyt. Muun muassa etsimen suojus on kadonnut teille tietämättömille, eikä uutta ole tullut hankittua kun ilmankin on pärjännyt.

Olen kyllä äärimmäisen onnellinen, että aikanaan olen järjestelmäkameran saanut, sillä kuvaamisesta on itselleni valtavasti iloa. Syitä kuvaamiseen olen pohtinut viimeaikoina poikkeuksellisen paljon. Sitä miksi me ylipäätänsä kuvaamme ja mitä iloa lopulta on sadoista räpsimistämme kuvista, jotka päätyvät todennäköisesti ainoastaan pilvipalvelun tilaa täyttämään.

Nyt jonkin aikaa seurattuani sivusilmällä kameramaailman tapahtumia ja muutoksia olen lähestynyt ensimmäistä kertaa asiaa konkreettisemminkin. Oman vanhan Canonin olisi siis tarkoitus väistyä paremman tieltä jossain vaiheessa toivottavasti vielä tämän vuoden puolella kunhan sopiva tarjous tulee vastaan. Sitä ennen olisi kuitenkin vielä päätettävä jatkuuko kuvaaminen saman merkin kameralla vai onko aika vaihtaa toiseen. Olympuksen OM-D sarjan peilittömät kamerat houkuttelevat pienemmän kokonsa puolesta, jolloin kamera pääsisi varmasti useammin mukaan. Kehuja kamera on saanut myös nopeutensa ja hämäräkuvaamisen osalta. Toisaalta voisi olla parempi jatkaa jo tutuksi tulleen Canonin kanssa, sillä muutama objektiivikin siihen on tullut jo hankittua. Olisi kiva päästä jossain kunnolla kokeilemaan kameroita ja testaamaan mikä merkki ja malli lopulta toimisi itselle parhaiten.

Kuulisin mielelläni mielipiteitä ja kokemuksia ainakin Olympuksen E-M5 Mark II ja Canonin uudesta EOS 80D mallista. Olisi kiva myös kuulla joltain jo toisesta merkistä Olympukseen vaihtaneelta miten merkin vaihto on sujunut!

Which way to go?

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram