photo _MG_8241_zpsl4oj5rzv.png

Edeltänyt viikonloppu oli itselleni jotenkin poikkeuksellisen raskas ja ihan toistaiseksi tuntemattomista syistä. Koko sunnuntai meni syvissä vesissä pohdiskellessa. Tällaisia päiviä vain joskus tulee eteen, onneksi harvemmin. Pieni pyrähdys Hietsussa juuri ennen auringonlaskua auttoi onneksi kasaamaan ajatuksia ja lataamaan akkuja. Onneksi tänään vietetään virallisesti talven viimeistä päivää. Kevät saa tulla jo!

Viikonloppuun voimaa toi myös tuore kimppu kukkia. Tällä kertaa nappasin sen kukkakaupan halvimman vaihtoehdon eli harsokukan mukaan ja vaikkei kukan herkkä olemus olekaan ihan se omin juttu on se ilahduttanut mukavasti viikonlopun ajan. Mielestäni harskokukka on kauneimmillaan itsekseen tai rönsyilevänä boheemissa kimpussa. Jo pelkkä ajatuskin harsokukasta symmetrisesti kootun ruusukimpun kanssa tuntuu pahalta. Pitäisikin löytää Helsingistä kukkakauppa joka valmistaisi mieleisiäni kimppuja. Niin ja alkuvuoden ensimmäinen Magnolian oksakin on vielä löytämättä.

 photo _MG_8254_zpskacrq3de.png

Kukkakaupat ovat juuri nyt pullollaan suosikkejani leinikkejä ja vuokkoja, mutta hinta laatusuhde ei oikein kohdannut tällä kertaa, kun seitsemän kukan kimpusta jo puolet on ehtinyt kuivua nuppu vaiheessa. Viime viikonloppuun tuli tällä kertaa pihistettyä myös siitä syystä, että ensi viikonlopuksi on luvassa mukavaa ohjelmaa ystävien kanssa ja ajattelin silloin panostaa vähän enemmän kukkiinkin. Näistä on kuitenkin varmasti tarpeeksi iloa siihen asti. Tai voihan ne ehkä hyödyntää vielä seuraavassa kimpussakin!

 photo _MG_8258_zpsvhaktfru.png

I'm ready for you Spring, been waiting for a while now and I can not even explain how happy I am to put this Winter behind me. I'm ready for new adventures, new encounters - everything that is new!

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram