photo form-tea-pot-01_zps5el66bts.jpg
1

Juuri kun pääsin sanomasta, etten oikein tänä jouluna toivo tai tarvitse mitään erityisesti. Niinhän siinä sitten kävi, että luettuani tämän artikkelin New Yorkilaisesta valokuvaajasta Angela Phamista, sain päähänpinttymän tuosta teepannusta. Koska artikkeli ei varsinaisesti rakentunut teepannun ympärille ja sen alkuperä ei tuosta lähteestä minulle paljastunut alkoi armoton googlettaminen. Tietysti keskellä yötä, sillä uni ei tullut eikä teepannun kuva poistunut mielestäni. Melkoisen vaikutuksen tehnyt tämä kyseinen kapistus. Lopulta oli sitten tiedossa valmistaja ja sen hintakin - Tom Dixon Form teapot. Hinnan nähtyäni totesin, että tässähän olisi hyvä syy ryhtyä aiemmin mainitsemiini teemestarin hommiin, sillä ihan perus teenkeittäjä tuskin tarvitsee tämän hintaluokan teepannua. Haaveilla kuitenkin voi ja ehkä tätä olisi kiva käydä ihan vähän kurkkaamassakin, jos sitä vaikka alkaisikin pennejä säästämään. Kysymys vain kuuluu, että mahtaako kukaan tietää missä näitä Tom Dixonin juttuja voisi täällä Helsingissä päästä ihastelemaan?

It was love at first sight with this beautiful teapot after stumbling on it through this article, but then I had to come back to the reality after noticing the price on it. But maybe, just maybe I still might wan't to check it out somewhere..

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram