photo _MG_5183_zpsiw6c1tmg.png

Edessä on melkoinen urakka! Sain aikaa sitten jostain päähänpinttymän tämän kirjan lukemisesta englanniksi. Donna Tartt ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta äitini osasi hänen kirjojaan suositella, kun kerroin kiinnostuneeni tästä kyseisestä kirjasta. Luen kyllä jonkin verran muutenkin englanninkielisiä kirjoja, mutta tämä onkin jo vähän eri luokkaa, kuin ne perus Harry Potterit ja Twilightit. Selätettävänä olisi kevyet 771 sivua, huh. Kyllä tästä vielä selvitään! Vaikkakin seuraavaan kirjasuositukseen saattaa vierähtää vähän pidempi tovi. Tämä kirja ei nimittäin oletettavastikaan ole enää sieltä pienimmästä päästä, joten se ei pääsekään enää ihan jokaiselle reissulle matkalukemiseksi. Nyt pitää ottaa taas asiakseen rutiini iltalukemiseen sen ainaisen sarjojen katsomisen sijasta.

Aloittelin kirjan lukemista tuossa eilis iltapäivänä ja täytyy sanoa, että odotukset tämän suhteen on melko korkealla. En oikeastaan osaa edes sanoa miksi. Tavoitteena olisi ainakin parantaa sanavarastoa. Kuinkakohan monta sivua sitä oikeasti jaksaa lukea siten, että tarkastaa aina itselle tuntemattoman sanan sanakirjasta? Olisi kiva kuulla mitä mieltä kirjan lukeneet ovat olleet siitä!

Yesterday I started reading a new book that I've been almost dreaming of. For some reason I had this obsession to read this book in English. Of course I've read in English before but I knew nothing about this particular book or writer in advance. It's a good practice for sure and I hope to also learn from it. It would be really nice to hear what other people who read the book thought about it! 

 photo _MG_5191_zps9okukknc.png

 photo _MG_5188_zpsr6cetocm.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram