photo IMG_3118_zpsdksnup77.png

Eilen suunnistettiin vielä töiden jälkeen muutaman ystävän voimin showroom walkille, joka tänä vuonna oli yksipäiväinen. Muutama uutuuskin listalta löytyi, mutta ihan kaikkiin paikkoihin ei millään ehditty ja valitettavasti tästä kärsi juuri muutama uusi paikka, jotka olivat hieman syrjemmässä. Viime vuotinen showroom walk oli heittämällä parempi, mutta tähän varmasti vaikutti suuresti myöskin se, että tuolloin suurin osa paikoista oli itselle vielä uusia tuttavuuksia. Tänäkin vuonna löytyi onneksi hieman uutta ihmeteltävää eli ainakin itselleni uusi Out Of The Dark -myymälä Eerikinkadulla. Vaikka tyyli ei ihan varsinaisesti kolahdakaan juuri omalla kohdallani oli myymälässä siitä huolimatta paljon kaikkea ihmeteltävää. Seuraavaksi olisikin sitten kai vuorossa Habitare. Tarkoituksena olisi päästä käymään paikanpäällä nyt loppuviikosta. Jos joku on Habitaressa jo ehtinyt pyörähtää niin kertokaa ihmeessä mitä mieltä olitte!
 photo _MG_6230_zpsben6hnal.png

Helsingissä pitkään liikkunut sinnikäs flunssa iski sitten lopulta itseenikin. Luulin jo päässeeni kuin koira veräjästä, mutta yks kaks sitä oltiinkin jo sängyn omana korkeassa 39° kuumeessa. Päivät on tosiaan menneet hyvin pitkälti nukkuessa kuumehoureissa, joten hieman yllätyin napattuani äsken läppärin kannen auki ja samalla huomaten että tänäänhän on jo torstai. Designviikon avajaiset jää siis nyt valitettavasti väliin ja muutama muukin kiva juttu oli varattuna loppuviikon päiville, mitkä pitää nyt sitten unohtaa. Ihan näin rajua flunssaa ei minulla olekaan ollut kahteen vuoteen, joten siitä syystä täälläkin on ollut hiljaista kun jaksaminen on ollut nollassa. Toivottavasti kuitenkin paranen edes hieman selvitäkseni ensi viikon design tapahtumiin eli kaikki pikaiseen parantumiseen johtavat vinkit otetaan vastaan!
Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram