photo _MG_7165_zps21bu2nwd.png

Syksy saapui ja sen myötä nälkä kasvoi. Näin käy ainakin itselleni joka syksy. Enää ei riitä raikkaat ja kevyet salaatit vaan nyt on saatava jotain vähän enemmän. Jo jonkin aikaa mielenperukoilla on ollut ajatus pataruokien valmistuksen opettelusta, mutta homma on jäänyt suorittamatta, kun ei ole löytynyt kunnon pataa. Myös Sarpanevan pata on ollut siellä mielenperukoilla etäisissä haaveissa. Tänä syksynä kuitenkin tempaisin ja nappasin tuon maailman kauneimman padan ostoskärryyn mukaan. Nyt on nimittäin niin, että tuon 3L padan saa K-Citymarketista puoleen hintaan, kun on kerännyt tietyn määrän leimoja, jotka kertyvät muista päivittäistavaraostoksista.

Leimajahtiin ei tarvinnut lähteä, kun oma äiti, joka tiesi minun haaveilevan padasta lahjoitti omansa minulle ja sitten jo hurautettiinkin kaupan pihaan. Pian on postissa tulossa myös mummun lähettämät reseptit mitä herkullisimpiin pataruokiin, joiden pelkkä ajattelukin tuo veden kielelle. Ei täällä varmaan vielä hetkeen nähdä Julia Childin tasoisia keitoksia (mmm.. boeuf bourguignon, kesäinen kasvissyöjä meininki jää unholaan pataruokien myötä täysin), mutta jostain helposti olisi kiva aloittaa. Jos nyt siis löytyy takataskusta jokin herkullinen aloittelijan resepti niin pistäkäähän jakoon!

 photo _MG_7158_zps9geda367.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram