photo _MG_7012_zps0dmjc4dm.png

Viime viikolla kokkasin oikein pitkään ja hartaasti, sillä kyseessä oli yksi suosikki ruoistani shampanjarisotto! Tällä kertaa lisäsin mukaan vielä isän keräämät kanttarellit ja voin vaikka vannoa, että itse tehty ruoka ei ole koskaan ollut näin herkullista. Olen ihan hulluna shampanjarisottoon sekä kanttareilleihin joten tämä ruokalaji oli ihan mieletön kokemus. Shampanjarisotto sopii mainiosti myös juhlavempiin tilaisuuksiin ja mikä parasta se on äärimmäisen helppo valmistaa suuremmallekin porukalle. Ainoa miinus puoli onkin sitten ruoan valmistumisaika, mutta hyvää odotellessa voi nauttia vaikka lasillisen shampanjaa samalla kun muistaa vain sekoittaa risottoriisiä tarpeeksi usein.

 photo _MG_7018_zpslncpdeoz.png

Shampanjarisottoon kahdelle tarvitset:

300g risottoriisi
1 punasipuli
5dl shampanjaa
5dl kasvislientä

parmesaania
kanttarelleja
tuoretta rosmariinia

Leikkaa sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota sipulia kasarissa muutama minuutti. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää riisi sipulin kanssa ja lisää kuullotettuun riisiin kauhallinen kiehuvaa lientä. Tässä vaiheessa lisätään myös noin puolet shampanjasta. Kun neste on imeytynyt, lisää kuumaa lientä aina kauhallinen kerrallaan ja muista sekoittaa säännöllisesti. Lisää lopuksi loppu shampanjasta ja voinokare. Nesteen imeytyminen kestää n. 18min. Kanttarellit paistoin erillisellä pannulla ja sekoitin joukkoon lopuksi. Tarjoile parmesaanin, tuoreen rosmariinin ja shampanjan kanssa!

 photo _MG_7009_zps5f2nf3lc.png
My favorite food at the moment is chanterelles which is now in season in Finland. I got some from my dad who each year picks them himself and wanted to make a proper meal out of them so I decided to combine it with another favorite of mine, champagne risotto! I would do this even more often if it didn't take so long to get ready and I wasn't so impatient with my food. Well with this dish all the waiting and preparing is worth it I can promise that.

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram