photo _MG_6543_zpscijonpkt.png

Kunnollisista kesähelteistä saadaan täällä edelleen vaan haaveilla, mutta onneksi muutama lämminkin päivä on sattunut vastaan. Itseään voi kuitenkin huijata hieman kesäisempiin fiiliksiin muutamallakin eri tavalla. Yksi toimivimmista tähän asti on ollut raikkaita kesäisiä makuja täynnä oleva salaatti. Kesäisin nektariinit löytävät tiensä salaatteihini, mutta mansikat ovat aiemmin päätyneet smoothien sekaan. Tällä kertaa mansikoita oli niin paljon ja pelkäsin niiden menevän huonoiksi ennen kuin ehtisin syödä ne joten päätin kokeilla niitä salaatin kanssa. Mietin pitkään mikä juusto sopisi kivasti näiden pariksi salaattiin ja lopulta valitsemani leipäjuusto oli kyllä ihan nappivalinta. Sen maku on juuri sopivan kevyt, jotta nektariinin ja mansikan raikkaat maut säilyvät vahvimpina. Kastikkeeksi herkulliselle salaatille riittää oliiviöljystä ja valkoisesta balsamicosta tehty sekoitus johon lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Suosittelen jokaiselle joka kaipaa pientä makuhermojen matkaa kesään!

If you are missing the great summer weathers like I am there is one great cheat to get the feeling of Summer for your taste nerves. Nectarines are already a tradition every Summer but this time I threw in some strawberries too. The squeaky bread cheese goes perfect together with them keeping the salad extremely fresh.

 photo _MG_6542_zpsm74efgti.png

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram